maanantai 31. lokakuuta 2011

RAKSA kuulumisia

Onpas taas aikaa vierähtänyt, kaikenmoista kiirusta ja puuhaa riittänyt, ei meinaa ehtiä blogia päivittelemään. No kohta kun raksalla alkaa kiinnostavampi vaihe, täytyy päivitellä kuulumisia ja kuvia tiuhemmin. Itseäni ainakin kiinnostaa miltä siellä sitten näyttää kun on pintamateriaalit paikoillaan ja alkaa kalusteasennukset. Nämä meneillään olevat rakennustekniset jutut eivät ole ihan niiiin lähellä sydäntä..

Sähkötyöt ovat jo tosi pitkällä ja tällä viikolla pitäisi saada seinien tasoitukset mahdollisimman pitkälle. Sitten pääseekin jo maalaushommiin. Nyt raksalla on tehty urakalla ns. etuputsihommia, eli tasoituksen valmisteluita. Ikkunasmyygejä, sähköroiloituksia jne.

Katot pitäisi myös saada levytettyä tällä viikolla. Tänään levytettiin eteishallin katto ja siihen tehtiin valoaukko, ikään kuin kattoikkuna.. Sinne tulee siis loisteputket piiloon ja valo heijastuu epäsuorasti ylemmän kattopinnan kautta. Sitä tehdessä menikin yhdeltä mieheltä melkein koko päivä :) Koitan ehtiä tällä viikolla kuvailemaan..

Päästäänkö me jouluksi kotiin?? Voi hyssykät kun jänskättää ja stressaa. Olisi niin ihana päästä laittamaan valoja ja kaikkea, oikein ei innosta ajatus joulunodotuksesta muuttolaatikoiden keskellä. Näillä mennään ja kaikkemme yritetään..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti