keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

Turinaa ruokapöydästä ja tuoleista

Ruokapöydästä puhuminen pistää vieläkin hieman surulliseksi, sillä joku PÖLLI tulevan pöytämme tontiltamme. Tontilla oli purettava talo, jonne talon edelliset asukkaat olivat jostain syystä jättäneet upean massiivipuisen talonpoikaisruokapöydän. Päätimme kunnostaa sen meille ja ajatus siitä, että talovanhuksesta oli muisto tallella, oli ihana. Pöytään liittyi tarina.No, olimme viime kesänä Italiassa ja sinä aikana pöytä oli viety tontilta :( kurjuus!

Nyt sitten joko kunnostamme vanhan pöytämme sopivaksi, tai teemme pöydän itse. Jos päädymme jälkimmäiseen, malli saisi olla jotain tämän Habitatin pöydän tapaista:

Ruokapöydän tuoleiksi olen ajatellut mummoni vanhoja tanskalaisia tuoleja, jotka meillä on nyt käytössä. Ne ovat tiikkiä ja istuinosa on mustaa nahkaa. Niillä on tarina :) No, niitä on vain 4 kpl eli lisää tarvitaan. Kierrätyskeskuksesta ja huutokaupasta olen löytänyt kaksi kaunista pinnatuolia. Näin päästään kuuteen. Vähintään kaksi tuolia uupuu ja ehkä yhdistäisin näihin vanhoihin tuoleihin jotain modernimpaa. Hayn About a Chair on kyllä kaunis tuoli:



Hayn baarituolista tykkään myös (Hee bar chair):
Uusimman Elle Decoration-lehden kannessa oli huippukauniit lehtituolit (Leaf Stackable Chair). Nämä tuolit tuovat luonnon omalle terassille:



Budjetti on paukkunut yli jo ajat sitten, nämä ainakin jäävät haaveeksi.. Mutta niitä pitää olla :)

Toimiva eteinen hakusessa

Olen yrittänyt miettiä eteisestä toimivaa varsinkin lapsiperheen kannalta, mutta myös kaunista, koska se toivottaa ensimmäisenä tervetulleeksi kotiin. Eteishallimme on noin 30 neliöinen, neliön mallinen tila. Hallin päätyreunalla, ulko-ovea vastapäätä, avautuu iso aukko olohuoneeseen, aukon keskellä takka, josta tulipesä näkyy molempiin suuntiin. Olohuone (noin 30 neliötä sekin) ja eteishalli ovat siis käytännössä samaa tilaa - vain takka erottamassa ja takan molemmin puolin pääsee olohuoneeseen. Jos takassa on tuli, se on ensimmäinen asia jonka näet kun astut sisään :)

Kuraisena kotiin tullaan kodinhoitohuoneen (ja kurasyöpön!) kautta, sinne on ulkoa oma sisäänkäynti.

Eteisesen vasemmalta sivulta nousee portaat yläkertaan, oikealla on ovi lastenhuoneeseen. Eteiseen haluan vaatekaapin lisäksi pari kenkäkaappia (kuvassa Ikean), ison peilin sekä muutamia isoja lattiakoreja tumpuille ja myssyille. Kenkäkaappien yläpuolelle hauska juttu olisi Ferm Livingin kalenteri-seinätarra. Siihen voi kirjoittaa liidulla tärkeät menot.

Ehdottomasti haluan eteiseen myös laskutilaa, johon laskea ruokakassit ja lapset takin riisumisen ajaksi :) ja jossa voi istua kenkiä pukiessa. Sitä varten löytyi BoConceptilta tilaan sopiva rahi. Kuvassa keltainen, mutta väri vielä mietinnässä. Myös materiaalin tulee olla kosteutta ja likaa kestävää..

Rahi tulee keskelle eteistä ja sen yläpuolelle suurinpiirtein samankokoinen, valaisinsuunnittelijan suunnittelema feikki-kattoikkuna. Lähinnä vaan neliönmallinen aukko katossa, loisteputket piilossa. Lisäksi eteisen valaistuksena kattoon upotettuja halogeeneja. Portaikossa pari seinävalaisinta, pienet porrasvalot ja riippuvalaisin.





Täydellinen kiuas!

Minulla ei ole ollut mitään käsitystä kiukaasta, millaisen haluaisin. Mielestäni kaikki tähänasti näkemäni kiukaat ovat olleet enemmän tai vähemmän rumia. En esim. ole Iki-kiukaista ollut innostunut missään vaiheessa.. eikä niiden löylytkään kuulemma kummoiset ole.

Käymme edelleen mieheni kanssa vääntöä aiheesta puu- vai sähkökiuas. Minä olen puukiukaan kannalla tunnelman, tuoksun ja löylyjen vuoksi, mieheni taas kannattaa sähkökiuasta sen helppouden vuoksi. Tämä keskustelu jatkuu edelleen..

Mutta! Eilen tuli postiluukusta uusi Divaani ja siinä oli kuva Tulikiven uutuuskiukaasta Naavasta, hieno sanon mie:
Kauniita ovat myös samaisen valmistajan Rae-kiukaat, mustana ja valkoisena:


Jos meille siis sähkökiuas tulee, niin mieluusti joku näistä kolmesta :)

Sisustuksen väreistä

Lattioihin, seiniin ja kalusteisiin tulee valkoista, mustaa ja puuta. Sekaan ehkä muutama väriläiskä juttuihin, joita on helpohko muutella jos (ja kun) kyllästyy :) 

Seiniin tulee luultavasti Tikkurilan uutta hohtavan huippuvalkoista, täyshimmeää Lumi-maalia.
Pari seinänpätkää tulee mustalla liitutaulumaalilla. Siinä on itsessään tosi kauniin sävyinen, mattainen pinta. Ja melko kivaa kirjoitella esim. hauskoja tervehdyksiä tai reseptejä seinille. Kuva Loistovinkin sivuilta.


Ikkunapokat ovat sekä sisältä että ulkoa mustat. Tähän ratkaisuun olen toosi tyytyväinen, tuo ilmettä taloon. Seuraavat kuvat Ulla Koskisen Kannustalo Ladosta, esiteltiin Dekossa viime vuoden lopulla. Huomatkaa, että talo on täysin listaton! Kaunista, mutta varmaan melko haastavaa toteuttaa..



Lattiamateriaaliksi tulee 1-sauvaista tammiparkettia. Tammi on ehottomasti kaunein lattiassa mun mielestä. Ei ole liian kirjavaa, mutta puun kuvio näkyy kauniisti. Mietin aluksi pelkästään valkolakattua, mutta tosi monet menee vaaleanpunertaviksi ja haluaisin ennemmin harmahtavaa. Nyt sitten mietinnässä kokonaan valkoinen tammiparketti. Karelialta tullut uutuus Sugar:

Timberwisella on myös ihan valkoinen tammiparketti, Polar. Toinen vaihtoehto lakattu tammi Classic Antarctis:


Joka tapauksessa haluan, että koko alakerta on samaa lattiamatskua, luo yhtenäisen ja harmonisen ilmeen. Joku eteishalli olisi ehkä fiksumpaa laittaa laatalla, mutta se on taas liian kylmä materiaali olkkariin! Kodinhoitohuone on sitten asia erikseen, sinne ei parkettia tule ;)

Yläkertaan olin suunnitellut kiiltävän valkoista epoksilattiaa, mutta voipi olla, että sinne tulee samaista parkettia..

maanantai 28. maaliskuuta 2011

Valaisinhaaveilua..

Meille tulevan kodin valaistuksen on suunnitellut Zeeta Oy/Pekka Väätäinen. En olisi ikinä osannut itse ajatella tilan ja valon liittoa niin, että lopputulos olisi ollut sellainen kuin se nyt tulee olemaan. Valaistuksella voidaan tehdä ihmeitä tai pilata paljon, siksi oli turvallisempaa jättää suunnittelu ammattilaisen käsiin. Olen tosi tyytyväinen suunnitelmaan.

Mutta siis, muutamalle riippuvalaisimelle olisi tarve (muuten valaistus seiniin ja kattoihin upotettuna). Itse asiassa kahdelle, jos saarekkeen Tom Dixoneita ei lasketa. Tiedän siis jo, että saarekkeeseen tulee baarijakkaroiden yläpuolelle kolme tällaista Tom Dixonin valaisinta (Beat Light, ainakin Armas designilta saa):

Kaksi riippuvalaisinta uupuu, toinen tulisi portaikkoon ja toinen ruokapöydän yläpuolelle. Marcel Wandersin Skygarden-valaisin on järjettömän kaunis, siinä on sitä jotain! Kuvat ambientedirect.com sivuilta:

Sitä hintaakin on, ikävä kyllä. Tätä täytyy pohtia. Toinen vaihtoehto ruokapöydän yläpuolelle olisi Peroban industrial-valaisin:


Portaikkoon haluaisin jonkun pitkälle riippuvan valaisimen, siitä ei ole vielä selkeämpää käsitystä. Ideoita :)?

Donna Wilsonin hupsut!

Uusimmasta Elle Decoration lehdestä (4/11) bongasin tämän herttaisen Donna Wilsonin pöllölautasen:

Miten ihanaa tuosta olisikaan aamiaisleipää mutustaa!! Täytyykin antaa miehelle äitienpäivälahjavinkki :) Donna Wilsonin sivuilta löytyy vaikka jos mitä muutakin ihastuttavan hullunkurista. Tässä muutamia maistiaisia:





Keskustan pienet sisustusputiikit

























Ihanimmat sisustuksen pikkutavarat löytyy pienistä kivijalkakaupoista, jotka ovat jo itsessään suloisia kuin karkki. Teimme tässä eräänä lauantaina ystäväni Marian kanssa retken Helsingin keskustan pikkuputiikkeihin. Aloitimme Pursimiehenkadulta Mokon aamiaisbuffetista ja jatkoimme siitä massut täynnä matkaa. Vierailimme seuraavissa:

Moko (kuva yllä, http://www.moko.fi/)
Armas Design
Tikau
Peroba (oma suosikki)
Pino
Formverk

Mukaani tarttui Tikausta Ferm Livingin lautasliinarenkaat, joista olen jo jonkin aikaa haaveillut. Renkaat ovat päällekäin keittiössä jo itsessään kaunis ilmestys, saati sitten kattauksessa:

Armas Designilta ostin auton renkaista tehdyn huippupäheän säilytyskorin. Tällä hetkellä se toimii säilyttimenä sisustuslehdilleni, mutta uudessa kodissa siihen tulee luultavasti takkapuut. Sopii sisustukseen, kun on oikean värinen, eli musta.

Perobasta mukaan tarttui mm. "Mailbox" meille eteiseen laskujen säilytykseen (kuvassa oikealla):

sunnuntai 27. maaliskuuta 2011

Suloisin pöllö ikinä

Tämä pöllö ansaitsee nyt oman postauksen täällä:



Tutkailin BoConseptin sivuilla sohvia tässä yksi päivä ja silmäni osuivat tähän pöllöseen (juuri niin minua!). Miten suloinen se onkaan :) Nyt meillä ei ole yhtään posliiniesineitä, toisin kuin äidilläni, joka keräilee niitä. Hänellä niiden arvo tosin huitelee sadoissa euroissa. Kieltämättä hieman huvittavaa, että joku pieni posliinipupunen saattaa pohjan leimasta riippuen maksaa vaikka viisisataa euroa... Mutta siis, tämä pöllö olisi tervetullut asukas meille!

Sisustuksen lempparit

Mistä eniten pidän sisustuksessa, voisi kuvata boheemin moderniksi. Tykkään toisaalta paljonkin minimalismista, mutta se ei ole minua varten, olen liian rönsyilevä siihen. Selkeä tausta mielenkiintoisilla lisukkeilla onkin paras yhdistelmä. Ehkä ripaus vielä etnisyyttä mukaan niin aletaan olla lähellä. Vintagesisustaminen ja retrokodit ovat nyt pinnalla ja tykkään kyllä, vaikka en kotiani 50-luvun kalusteilla täyttäisikään. Muutama juttu sieltä (mieluiten niitä klassikoita) tuomaan tunnelmaa, niin hyvä.

Huikean inspiroivia sisustuskuvia löytyy Lerkenfeldt Photographyn sivuilta. AAAH :)!!

Tulevassa sisustuksessa aion yhdistellä kirppari- ja kierrätyskeskuslöytöjä peruskalusteiden ja muutaman design-ostoksen kanssa (lähinnä valaisimia). Jotain aiomme myös itse tehdä (esim. ruokapöydän!). Sisustuskaupoista tykkään tällä hetkellä eniten House Doctorista (tosi oivaltavia, hauskoja juttuja), Ferm Livingistä ja Habitatista.. niin ja BoConseptista toki myös. Ferm Livingiltä saa mm. hauskoja sisustustarroja:


Kuvia talviraksalta





Tässä muutamia kuvia tontilta alkuvuodesta. Toisessa kuvassa olkkarin ikkuna, kolmosessa olkkarista näkymä ruokasaliin, nelosessa yläkerrasta kurkistus alakertaan ja viimeisessä loppusilausta valmis autotalli. Talvirakentamisessa on kyllä omat haasteensa, meillä projekti seisoi täysin monta kuukautta aikaisen talven ja lumikaaoksen vuoksi.. Mutta nyt jatkuu!

Kukkulan tarina..

Asuimme ensimmäisessä talossamme reilut pari vuotta (kokoajan oli tiedossa, että rakennamme vielä toisen talon) ja myytyämme sen, muutimme Helsingin keskustaan. Täällä asumme yhä, mikä on kahden pienen lapsen kotiäitinä ihan kätevää, kun pääsee tuosta vaan kaupungille puistoilemaan (lue: shoppailemaan!). Etsimme sopivaa tonttia parin vuoden ajan ja sitten kolahti!

Tontti oli ihastuttavan kaunis ja mikä parasta, mäntymetsäinen kalliotontti. Mänty on ehdottomasti lempipuuni ja metsätontti helppohoitoinen, kun on kaunis jo itsessään. En ole nimittäin mikään viherpeukalo! On tontilla pieni nurmikkoaluekin, jos joskus vanhempana innostun piipertämään.. Nyt minulle riittää yrtit ruukussa ;)

Ruuhkista riippuen, keskustasta ajaa tontille 15-25min. Tontti rajoittuu kaupungin virkistysalueeseen, eli ainakaan muutamaan kymmeneen vuoteen viereen ei rakenneta ja meiltä lähtee metsä takapihalta.. Hinta oli meille liian suuri, mutta joku ääni kehoitti silti menemään katsomaan.. ja sillä tiellä ollaan! Kukkulasta on tullut meille jo kovin rakas paikka <3 Kaipaan sinne jo terassille istuksimaan kahvikupposen kanssa..

Samaan aikaan viereisen tontin osti mitä mukavin pariskunta! Heillä on meidän esikoisen ikäiset kaksoset, joten kaverit löytyy naapurista. Viimeksi kun tavattiin tontilla, suunniteltiin rouvan kanssa jo grillijuhlia naapurustolle ja ystäville, kunhan talot on pystyssä.. juhlia odotellessa :)

Tästä se lähtee!!

Here we go! Oli pakko aloittaa ajatusten purkaminen tekstiksi ja kuviksi, kun meinaa päässä jo poksahtaa :) Rakennamme parhaillaan toista taloamme, joten rakennus- ja sisustusasiat ovat ajankohtaisia. Tänne aion kertoa rakennusprojektin etenemisestä ja pähkäillä sisustusvalintojen kanssa.

Enimmäkseen täällä tulee varmasti olemaan sisustushöpinää, koska rakennuspuolesta en oikeasti tiedä juuri tuon taivaallista ;) Rakas ukkokultani kun sattuu olemaan maailman taitavin rakennusmies ja hoitaa mielellään sen puolen. Työnjaossa suunnittelupuoli on jäänyt minulle ja se passaa kyllä!

Ensimmäinen talomme oli puurunkoinen, tiiliverhoiltu Kastelli ja nyt rakennamme Lammi-kivitaloa. Täytyy todeta, että kyllä rakennusasiat ovat muutamassa vuodessa muuttuneet. On myös ihan eri asia rakentaa kivitaloa..ja eniten tässä on kai omat vaatimukset ja mieltymykset muuttuneet. Eniveis, kaikki MAKSAA jostain kumman syystä hurjan paljon enemmän kuin silloin aikoinaan ;)

Projekti on tällä hetkellä siinä vaiheessa, että talo on aikalailla jo muurattu ja ensi viikolla alkaa kattotuolien nosto. Muuttamaan olisi tavoite päästä noin vuoden kuluttua. Sisustussuunnittelua on siis koko vuosi 2011 täynnä, mukavaa!